Muistoja kisoista.

Kisatie merkitty. Ensin kohti hyppytorneja, paluu puihin nojaten .

 Sukset hyvin rivissä ja järjestyksessä.

 Ja yleisö valmiina.

 Joillakin oli ikkunapaikka, jotkut marssivat katsomoon. Pienet, koululaiset olivat jo menneet.

Mummin jorinoita

Kirjoittaminen on kuin tauti, joka siihen kerran tarttuu, ei pääse irti. Tuli taas elämässä aika, jolloin haluaisi kirjoittaa, viestiä, saada kontaktia - vaikkapa vain mielikuvituksissaan-  johonkin toiseen. Samalla tämä on omien ajatusten selkiyttämistä. Oli mitä oli, sain blogini auki muutaman vuoden tauon jälkeen - aika monta yritystä se veikin, koska nimetkin olivat jo muuttuneet, eikä sitä pystynyt muuttamaan, minä, nyt, ainakaan. Toivottavasti saan tämän pelaamaan ja ehkä jonkun joskus lukaisemaan.
Oheinen kuva kertokoon minäkälaisten vesien pisaroita nyt pirskuu.

Harmaita hiuksia
Niiden aika on jo. Pitäisikö muuttaa blogin nimeä?
Kuvatekstissä sanottiin, että lähellä aina lainehtii. Pinta on harmaa ja paikallaan, syvällä uhkaavat raskaat pyörteet. Tekemättömät tehtävät ja voimat eivät ole synkassa.

Syksy

 

 

 

Kesä painuu syksyyn. Orava hypähti aidalta puuhun. Istun ikkunan ääressä ja tunnen ajan painon. Kuolema on astunut perheeseeni. 
Äidin ja isän poislähtö oli elämän normaalia kulkua. Pikkusisaren vuoro ei olisi kuulunut olla vielä. Meitä oli täällä vanhempiakin, elämänsä tärkeät hetket kokeneita. 
Jostain kaukaa lapsuudesta muistan ensimmäisen lähdön; pikkuveljeni, nelivuotiaan, joka innokkaana juoksi tien yli leikkipuistoon.
Mikä on oikea järjestys? lisää »  lisää »

Vanhaa mutta vapaata

Me kehuskelemme Savonlinnalla ja Turunlinnalla. Perspektiivi muuttuu täysin, kun astuu tällaiseen ympäristöön, jossa vuosisadat venyvät vuosituhansiin ja kohtaavat kävelijän joka askeleella. Vanhojen linnojen ja kirkkojen välissä on ihmisen kokoisia näkymiä; huumoria, sitä ronskimpaakin, vettä ja puita, pieniä kahviloita, joissa on vain muutama pöytä ja kuluneet sohvatuolit, mutta niiden tarjonta - jami jami!! Toki joukkoon löytyi rakennelmakin, jonka tarkoitus jäi epäselväksi. Talvella se toimii luistunradan katoksena. Nyt sen alla istui yksinäinen hanurinsoittaja rahakuppi vieressään. Ei päässyt sade eli aurinko yllättämään.

Kipunoita?

Minulta kyseltiin joskus sekä blogini että eka kirjani nimen merkitystä.
Onneksi kukaan ei lukenut nimeä "merikipu-noidaksi". Mokoma noita kun vainoaa minua silloin vain jos aluksen keinuntaa tuskin havaitsee.
Merimiesten puheessa merikipunat tarkoittaa  hohdetta, joka syntyy miljoonien pienten eliöiden valaistessa syvyyttä vihreällä valollaan, samantyyppisellä kuin kiiltomadot.

Minulle meri lähettää mielenkipunoita, joita halusin jakaa muitten kanssa. Tänään niitä taas syntyi. Läksin pitkästä aikaa kiertämään Kotkansaaren etelärantaa ja huomasin asuvani upeassa kaupungissa. Jopa tänä parin kuukauden tauon jälkeen löysin taas uutta ihasteltavaa.
Rooma kehuu seitsemällä kukkulallaan, Kotkan kiviset kukkulat kohoavat huomattavasti pienemmällä alueella ja tarjoavat kaikki jotain erikoista nähtävää: vesitornin, "lankkuvarkaat", kivikotkat, puistoja lapsille ja aikuisille ja ennen kaikkea meren sekä saariston, jonka helmenä horisontissa kohoaa Suursaari.
Lenkkeillessäni jäin miettimään mihin veisin vieraani, jotka tulisivat päiväksi Kotkaan. Useimmat matkailijat tuntevat Langinkosken, Vellamon ja Maretariumin. Jotkut kesämatkalaiset kiertävät kaupunkimme veneellä tai hyppäävät "tuurilla" saaristoon. Mutta täällä ei tarvita venettä eikä biljettejä, ainoastaan mukavat kengät ja säädyllinen sää, ja heti löytyy upeita kokemuksia niin lapsille kuin aikuisille. 
Joten odottakaahan, ja tervetuloa kun tulette!

Susan kirjasto: Juonittelevien jumalten kaupunki

Susan kirjasto: Juonittelevien jumalten kaupunki: Joskus voi kirjoittaminen olla hankalaa. Olen yrittänyt kirjoittaa jo kahdesti arviota Lea Edwardsin Juonittelevien jumalten kaupungista ...