Adventti                          

Kansa joka pimeydessä vaeltaa, muuttuu mustaksi muodoltaan,  kastelee jalat sateessa, unohtaa
hymyn ja naurun ja ilon,
ottaa tuikun murheeseeen tai koko pullon, 

ottaakin tuikun

sytyttää tulen,

ostaa  hyasintin, odottaa kukkaa ja tuoksua, ja, ja..

Ja valkeus ympäröi pimeyden, joka alkaa hohtaa.

Talvea odotellessa

Aurinkopäivän kunniaksi tein retken Mussalon takarannalle, missä aukeaa reitit länteen ja etelään. 

Polut kesän aikana satojen retkeläisten hankaamia , puitten juurisuonet palelivat kylmässä maassa.

Kallioilla purot ja lätäköt olivat saaneet yön aikana jääkuoren.

Perillä aurinko hohti taivaan rannalla, leikitteli veden väreilyllä.

Saaret kohottivat suupieliään hymyyn, kaukaiset karit pomppasivat ilosta ilmaan.

Naapurin suuri saari leijui harmaassa autereessa kaikkine kyttyröineen.

Merisumua

Linnut ovat pakanneet laukkunsa, pikkueliöt laskeutuvat keltaisilla liidokeilla kohti tummuvaa maata. Meressä on vielä kesän lämpöä, jonka rantakallioilla voi aistia. Mutta ei kauan.

Äkkiä 

ei horisonttia

ei kaukaista luotoa

ei saarta

Jäänharmaa sumu

kuin esirippu

penkkirivi penkkiriviltä

aalto aallolta

laineet katoavat

ja saaret

lämpö

kesä 

Sumuseinän kylmä veturi

rantaporeet

kivet

kallio

jäiset pisarat kasvoilla

käsisilmin haparoimme eiliseen

eikä polkua löydy

Vain Mörön huuto kaukaa ulapalta

Onnellinen loppu?

Tyyni, hiljainen iltapäivä. Ainoat äänet olivat pikkulintujen tsiritys mäntyjen oksilla. Siellä oli kaksi poikasta, joille emo oli juuri tuomassa matoa. Poikaset pysyttelivät lähellä toisiaan. Isompi räpisteli välillä lähioksille. Jospa sittenkin! Olisivatko kaksi viimeistä poikasta sittenkin päässeet pesästä siivilleen?

Oli seinällä pienoinen pesä...

Huolimaton emäntä oli jättänyt pienen muovisen taimipurkin sähkökaapin päälle. Harmaasieppo huomasi mahdollisuutensa. Mökki oli hiljainen ja valmis pesänpohja kaipasi vain pehmikettä.
Kun varsinaiset asukkkaat tulivat taloon, he löysivät pesästä viisi peukalonkynnen kokoista munaa.He sulkivat hiljaa keittiön oven ja alkoivat käyttää toista ovea.

Viikon kuluttua varsinainen asukas kurkisti pesää. Sieltä pompahti esiin keltainen kruunu. Nahkakaulaiset poikaset kiljuivat kita ammollaan ruokaa.
Meni taas viikko ja pesästä kohosi untuvaisia päitä. Emo pyöri  etsimässä toukkia ahneille lapsilleen. Jos varsinainen asukas tuli ovelle, se lähetti hätäisen signaalin ja pikku päät jähmettyivät paikoilleen.

Seuraavalla kerralla, kun varsinaiset asukkaat taas tulivat nauttimaan kesästä, oli pesän asukamäärä pudonnut kolmeen. Satunnainen vierailija kertoi korjanneensa yhden kuolleen nahkakurkun maasta. Emolla oli kiirettä näiden kolmenkin ruokkimisessa. Välillä se levähti viereisellä pyykkinarulla ja singahti sieltä männynrungolle toukan perään.

Viikon kuluttua oli pesän asukasmäärä jälleen vähentynyt. Toinen poikasista istui kummallisen korkealla pesässä.Illansuussa pikkupari oli hypännyt purkistaan ja räpisteli sähkökaapin päällä siiventynkiään. Hiukan taisi outo maailma pelottaa, sillä pari kökötti tiiviisti toisissaan kiinni. Yö oli lämmin, ikkunat avoimet ja koko yön kuului ulkoa tirskuntaa.

Aamun koittaessa oli mökkiseinusta hiljainen. Kun tutkittiin pesä, löytyi yksi sisaruksista sen pohjalta kuolleena.Kahdesta räpistelijästä ei näkynyt jälkeäkään. Oliko orava tai naapurin kissa ollut asialla, vai olivatko pikkuiset päässeet siivilleen?
Varsinainen asukas saattoi taas käyttää keittiön ovea. Sydänkesän luonto oli hiljennyt. Kuikka huusi järvellä.

Juhannus 2

Viimekertaisen tunteellisen tarinan vastapainoksi toinen juhannuskuva. Ei tainnut olla ihan sama porukka kyseessä...

Moottoreita, isoja ja pieniä

ruuhkaksi asti

kaikilla sama suunta: merelle.

Sinilipun hulmahdus koristeena koivut

lupaus yöttömästä yöstä

joka niemen nokkaan, saarelmaan.

Aamulla keulat kotisuuntaan

takana sirpaleet, nuupahtaneet koivut

halkeillut nokinen kallio

Toivottavasti eivät enää sytytä nuotiota silokalliolle, mikäli nyt ylipäätään saareen mennään..
Vesi ja jää ovat miljoonien vuosien aikana hioneet  nämä pohjoiset rantakalliot ainutlaatuisiksi.   Kallion kivet ja uurteet kertovat katsojalle maankuoren muutoksista ja planeettamme historiasta. Siellä voi seurata, miten kasvillisuus kehittyy  jäkälistä ja sammaleista ylempänä kivien välissä röyhyäväksi rantakasvillisuudeksi; orvokeiksi, sipuleiksi, mesiangervoksi .
Meillä ei ole valkeita kilometrin mittaisia hiekkarantoja, meillä on kuuma silkkinen rantakallio, johon voi  uimasta noustua ojentua ilman paksun pyyhkeen suojaa.
Nyt katselen surulla, miten kotikaupunkini lähisaaret joutuvat sataman alle ja rantakalliot niitten rakennusmateriaaliksi
Eli merien lisäksi on saatava silokalliot suojelukohteiksi!

Juhannusyö

Eräs juhannusmuisto Suomenlahdelta kauan, kauan sitten, kun elämä oli vielä edessäpäin...

Yön hämärä viivähti aalloilla

ulapalla           

kaksi lasta purressa


Taivaanrannan turkoosia, arkaa kultaa
hiipii mainingeille
hetkeksi nukahtaneille


Aamu on hiljaa, hengittämättä
auringonkehrä ja meri yhtä
rakastuneet lähekkäin

Valon kaariviiva esiin kohoaa
horisontti taipuu
aallot äänetönnä odottaa       


Uusi päivä hulmahtaa kuin liina
ylle veden aavan
läikehtivän viitan saavan


Tuuli havahtuu, aallot herättää

ja purjeet, veneen
keskipäivään kuljettaa

Hauskaa juhannusaviikkoa teille kaikille!

Kotkan meininkii

Hyvä motto muuallekin. Pidä unelmistasi kiinni ja jalat tukevasti seinässä. 

Kuva on uusimmista Kotkan veistospuiston taideteoksista. Upea valikoima, on vakavaa taidetta ja pilke silmänurkassa tehtyjä. Tänä vuonna on ilmeisesti huumorin vuoro, niinkuin osoittavat Sibelius-puiston vaahteraan pesiytyneet oudot toukat.

Kesäyö

Illalla tuuli tyyntyy. Taivaan syvyys järven pohjassa. Delfoin rinteellä näkyi sama sini syvällä laaksossa.

Aamuyöstä satakieli livertelee pensaassa. Käki kuuluttaa poikamiehen onnea.

Järvellä kuikka kutsuu ystävää, saa vastauksen toiselta järveltä. Kiitoradalla räpylöiden läiske, siipien suhina.

Aamulla aukaisen kaihtimet. Seitsemän sääskeä pyrkimässä verkon läpi sisään.
Ovat haistaneet ihmisen ihon, veripisaran.

Annoin periksi, ostin mukkulan. Menen verkkoon, minäkin.

Merelle!

Viimeisetkin jääkukat kivien ympäriltä ovat sulaneet. Ikkunan taakse, vanhan kalasataman paikalle ovat ilmestyneet keväiset ökyveneet. Jos et itse pääse merelle, tee virtuaalimaka Murtuvien maininkien mukana. Seuraksesi saat lapsia ja aikuisia, miehiä suurilta vesiltä ja kotirannoilta sekä mummon, jota huolettaa Itämeren kunto ja rantakallioiden katoaminen.

Runokirjastani on saatavilla Kotkan Infossa tai suoraan minulta á 8e (+ postit). Taskukokoinen kirja on myös mukava tuliaislahja merellisille ihmisille.
Nautitaan kesästä, kun/jos se nyt tulee!

Huhtikuu

Saaren toisella puolella

punainen graniitti

hikoilee

pois talvipeitettään

Raskaan kiven ympärillä

vapautuvat

jäisen kukan terälehdet

(Murtuvat mainingit, katoavat kalliot)

Hups!
Kuukausi meni ilman riviäkään tähän mediaan. Kaipasin runokirjaseen räväkämpiä kansia, kun edellisestä ei metrin päästä erottanut edes nimeä. Uuteen tarvittiin kuvaa. Ensin ei löytynyt mitään, aina joku töröttämässä keskellä, sitten sain kuvaajaltani niin monta upeata näkymää, etten osaa valita. On vain tehtävä, mitä naisen on .. eli lopetettava valkkaaminen.

Kevät kohisee ja hiihtoaika loppuu jälleen kun vasta innostui siihen. Tänään saattoi kauppaan jo kipaista vain farkut jalassa, alas sukkahousut ja kalsarit!

Tämän proosallisen tekstin jatkoksi yhdistetty helmi- ja maalismuisto:

Helmikuussa kiteistä valoa
pakkanen tuunaa ripset ja viikset
Aurinko kiillottaa jään turkin
suksien hieroglyfit
uivat maaliskuussa koiraa

Kirjan kannet auki

Sain mallikirjan painosta. Onko olemassa kirjoittajaa, joka olisi täysin tyytyväinen tulokseen? Onneksi mallin virheet on mahdollisuus korjata, eikä pari kuvaakaan olisi pahitteeksi. Käyköhän tässä niin, että syödessä tulee vain nälkäisemmäksi ja kirjoittaessa vaativammaksi. Sehän ei lie paha?
Mutta on se kiva pitää sitä "kirjaketta" kädessä!

..ja kirjan kannet kiin!

Merikipunat on pakattu runomuotoon ja läksivät juuri painoon! Olo on hip hei- tuulella, vaikka mitään ihmeitä ei ole tapahtunut eikä tehty. Tekstit on siivottu, pantu koneelle jonninmoiseen järjestykseen, tapeltu kaikkien mahdollisten erheiden kanssa ja vihdoin viimein "parilla klikkauksella" -parinkymenen söhläyksen jälkeen - lennätetty eteenpäin. Kyllä BoD toimii, kun ensin harjoittelee.
Nyt jään odottamaan tulosta. Kuvia ei ole, eikä kovia kansia, mutta on niitä runoja kivempi katsella ja käsitellä kirjasen muodossa kuin bitteinä tai papereina.
Kenties, jos peruskama näyttää hyvältä ja kiinnostusta löytyy, voi myöhemmin jatkaa projektia myyntiinkin.
Mutta, nyt, jos ei shampanjalle, niin ainakin viinilasi löytyy ja jotain sen sisäänkin.

Kaukainen luoto
neljä olennaista
tuuli, kallio, vesi,
tuli
on minussa

Paluu

Kolme vuotta livahtanut viimeisestä tekstistä! Se kertonee iän korrelaatiosta ajankulun kanssa. Vastahan se oli eilen, kun...

Mitä tässä välissä?

Ensiksi Hanna,karjalaismummon muistelmat lapsuudestaan ja evakkovuosistaan. Kirja on jo loppuunyyty, sorry, mutta mietiskelen siitä uutta versiota, joka jatkuisi menneisyyteen ja ulottuisi nykyisyyteen.

Toinen huikea kokemus oli Merikipunoiden muuntuinen runoiksi, työnimenä Murtuvat mainingit, katoavat kalliot. Se odottelee kustantajaa, mutta toi esittäjälleen jo hyvän kakkosen paikan runopuulaakin Kotkan osakilpailuissa. Runoina ne eivät ole aivan "avantgarden terävintä kärkeä" mutta koskettavat niitä, joita meri kiehtoo ja sen kuoleminen surettaa.

Tekstihautomon muut projut ovat joko jo hiukan pölyttyneitä tai alkuasteilla, eli muhimassa.Nähdään, mitä niistä syntyy!

Huomasin tilastoista, että tässä välillä ovat jotkut erehtyneet kurkistaaan näille sivuille.

Yritän tulevaisuudessa antaa parempaa vastinetta sorinäppäilylle.