Kirja "Juonittelevien jumalien kaupunki" on vihdoin kaupoissa, jos ei ikkunassa niin ainakin tilattavissa. Alla kaikille kiinnostuneille esittely. Ja Kreikkahan on kiinnostava, Ateena sama eilen tänään huomenna!
- Me sanomme itsekin, että purista kättä kreikkalaisen kanssa ja laske sitten sormesi, sanoi Toula. Naurahdin, kreikkalaiset olivat tunnetusti ovelia kauppamiehiä ja onhan heillä ollut hyvät ja vikkelät opettajat. Romaanin tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun loppuun, jolloin Eurooppa elää muutosten aikaa. Suomalainen nainen laskeutuu kansainvälisen liikemiehen siivellä Ateenan kaaokseen. Romaani kertoo naisen seikkailuista erilaisten kulttuurien, nykyajan liike-elämän ja perinteisten tapojen sekamelskassa. Elämää maustavat helteet, lakot, lammaslaumat ja mielenosoitukset, mutta myös auringon ja ihmisten lämpö. Ateena on ”pähkähullu kaupunki, jota voi rakastaa vain pähkähullu ihminen. Mikään ei pelaa, mutta kaikki pelaa”.
Miehen ollessa poissa nainen tutustuu kieleenja ihmisiin ja opettaa katolta löytämälleen koiralle suomea.
Oman kudelmansa romaaniin tuo tarina "Tummasta naisesta", joka yrittää luoda uraansa perinteitten puristuksessa. Kahden erilaisen naisen elämä sivuaa kiehtovasti toisiaan.
Kirjan voi tilata hintaan 21e (sis. post.kulut) Lea.Edwards@kymp.net
2 kommenttia:
Aina on suuri ilo, kun ilmestyy vallankin suomenkielellä kreikkalaisuutta kuvaava kirja eli kiitos siitä. Osaksi pidin kovasti, jotkut asiat jäivät ihmetyttämään. Hienoja tunnelmahetkiä, ihan voi itsekin aistia tuoksut ja äänet.Tietysti sillä, että kirja sijoittuu lähimenneisyyteen, 90-luvun loppuun, on oma merkityksensä.
Suurena eläinenystävänä minua ahdisti erityisesti koirien kohtalo, niin tuttua kuin se minulle kreikankävijänä onkin!
Pääsiäisen lähestyessä niin meillä kuin viikkoa myöhemmin Kreikassa, yksi korjaus. Ehkä siitä olet jo kommentteja saanutkin.
Totisesti nousi = ALITHOS ANESTI
ei adelfos = veli
ΚΑΛΟ ΠΑΣΧΑ!
Kiitti kiitoksista ja asiallisesta huomautuksesta!En totisesti tullut tarkastaneeksi sanaa, kymmenen vuoden pölyt olivat päällä.
Lähetä kommentti