18. maaliskuuta 2012




Taas niitä päiviä, jolloin taivas on kohonnut korkeuksiin ja seinät häipyneet horisontin taa.
Jokainen henkäys on suullinen kristallisoitunutta ilmaa.
Kävelin Norssaaren salmen yli. Ei ollut salmi vielä repäissyt talviturkkiaan, mutta rantajää on kuin siivilää. Pilkkijät kairaavat aina uusia reikiä; se Suuri piileskelee siinä  metrin päässä.

11. maaliskuuta 2012

Yksinäisyys


Näin unta että tulin matkalta kotiin. Laukku oli pullea, kaikki mukana,
koko tyhjyys.

Sileä kallio, vesi ja tuuli
tai metsä, tuntematon polku 

Mökki, tulen kohentaminen
peippo,  sadepisarat 

Huone, ajatuksien vapaus 


Ihmisen voi menettää kahdella tavalla jo ennen kuin hänet on kohdannut
Vaatia häneltä liikaa
tai pelätä niin ettei uskalla edes lähestyä.


2. maaliskuuta 2012

Nyt se löytyi,

se kuukausi sitten kadoksissa ollut keventävä loppu. Elämäniloista kevättä!


mummo polkunsa laidalla erään,
vatukoiden verkostossa miettii,
pannako jalkaan huopatossut, pitää pää kylmänä
vai ottaako kevyet kengät, nousta tanssin tahtiin ja heläyttää kaikuva nauru
heille, teille meille,
jotka luulevat olevansa seitsemän ja toista, unohtavat kymmenet 

vai pannako otsa seitsemälle rypylle ja se alkava kahdeksas pystyyn
kulmakarvojen väliin väpättämään epätahtisia sointujaan
ja alettava miettiä viisaita
tai peräti viisaitten kirjasta tutkia, miten kaikki on turhuutta,
pistää pasianssiksi ja odottaa